lauantai 7. kesäkuuta 2014

Kas kuusen latvassa...

Lainasin kirjastosta Mari Savion & Kati Rapian Maja-kirjan ihan vaan kokemuksen ja sivistyksen vuoksi, Saviohan on paikallinen läänintaiteilijamme. Vaikka en kokenutkaan olevani kohderyhmää, niin jo alkuteksteistä tuli hyvä ja rento fiilis ja kirja alkoi tosiaan kiinnostaa. Onneksi istuuduin sen kanssa sohvalle illan rauhallisina tunteina, pääsin ihan itsekseni pienelle seikkailulle.

Kirjan graafinen toteutus ja kirjoitus on jotenkin niin maanläheistä, puhuttelevaa ja hauskaa. Kirjan alkupuolella olin kyllä vielä ohjeista hieman ihmeissäni, että voiko tolleen kankaan reunat jättää viimeistelemättä ja tehdä tosta noin vaan ilman kaavoja. Kunnes sitten tajusin, että nyt ei olekaan kyse käsitöiden tekemisestä ja täydellisestä lopputuotteesta, vaan hauskanpidosta! Tuli kauhea tarve rikkoa harmonisen ja toisiinsa sointuvan sisustuksen tavoittelu ja tehdä jotain tosi tyhmää ja räikeetä. Nappasin tylsiintymisen vuoksi käytöstä poistetun tyynyliinan ja vapaasti vasurilla piirtäen muokkasin siitä kuusen(tyyppisen).



Hassu se on, mutta nyt on hassuttelun ja sekoilun tarve :) Ja sen verran kuitenkin vielä olin jäykkis, että tein saumat ihan normaalisti nurjalta puolelta enkä yhtä reteesti, kun Savio&Rapia; siksakilla vaan oikealta puolelta ja saumavarat näkyviin.


Vaikka sitä vanhaksi tuleekin, niin ei sen joka asiassa tarvi näkyä. Lapsellisia kesäpäiviä kaikille!

(Tässäpä vielä aiheeseen liittyvä artikkeli, joka on mun mielestä aivan täsmällisen täynnä asiaa. http://olotila.yle.fi/koti/asuminen/minun-kotini/mari-saviolle-koti-elamaa-ei-esittelya-varten)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti