keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Saikkupäivänä

Pitkästä aikaa koitti se hetki, että olen saikulla. Onneksi en kuolemankielissä, mutta yhtä hiljaisena kuitenkin. Äänihuulia inkivääriglögillä helliessä ja jouluaskarteluja aloitellessa aika sujuu ihan rattoisasti.



Lisäksi tänään pitäisi sijoittaa mun pienokaiset jonnekin talvilevolle. Äkkiä kääntyi pelargonioiden elämä syksystä talveksi. Mutta talvi...jee!


Eipä malttaneet viikonloppuna jäädä hirvetkään metsän suojiin, vaan tulivat valoisaan aikaan talviselle lenkille.


Tänään aamu alkoikin jo 4:30. Olen ehtinyt selailla netistä kalkki- ja muurimaaleja, joista ensimmäistä olisi nyt tarkoitus lähteä kokeilemaan. Eilen saapui myös yksi rulla Juhannusruusu-tapettia, jolla keittiön pieni seinänpätkä tapetoidaan vihdoin ja viimein. Kaiken tämän "virtuaalipuurtamisen" jälkeen onkin nyt sopivaa ottaa pienet päiväunet  :)

Pysykäähän lämpiminä!






1 kommentti: