torstai 31. lokakuuta 2013

Neewollah

Meidän maalaisten kaverit; hämähäkit, lepakot, haamut, ihmissudet ja ties mitkä vampyyrit tulevat kohta kaikkien iloksi. Meiltä matkaan lähtee tällaiset:







Hämiiiiiiis

Ja hänen verkkonsa.

Oli aivan älyttömän hauskaa tehdä näitä! Ekaluokkalainen vastasi hämähäkin tuotannosta, minä suurinpiirtein lopuista. Haamun lievästi omituisen muotoinen päähine vähän harmittaa, mutta muuten onnistuivat tosi hyvin ja helposti. Aikaa meni kyllä melkoisesti kuitenkin. Hämähäkin verkon kutominen oli hiiiiidasta. Siksakilla ompelin ensin Novitan Tenneseetä "raameiksi", sitten paksulla neulalla verkon ja lopuksi vielä läpinäkyvällä langalla piti kiinnitellä kaarevaan muotoon.

Lepakon osissa on päälli- ja vuorikangas sekä tukikangas välissä. Tikkaukset siipiin on tehty metallinhohtoisella langalla käsin, se vei tovin. Kädensijoiksi laitoin leveää kuminauhaa. Lopuksi ompelin päähineen kiinni siipiin, että siivet pysyy niskasta ylhäällä. Korvien kiinnitys oli muuten aika hankalaa ja ne oliskin pitänyt saada pystymmiksi...


Hämähäkin verkon ompelua.
Tältä näyttää, kun naisväki meillä ompelee,
 askartelee ja hääräilee.


Lepakkopuvun idea ja ohjeet löytyi täältä.

4 kommenttia:

  1. Hui!!! Vitsin hienot! Hämähäkin seitistä olisit voinut laittaa lähikuvan, kuulosti niin erikoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No miepä sen lähikuvan lisäsin...Hyvin oli juhlinnat mennyt tänään puvuissa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiits, kiits! Ei kuitenkaan riittänyt paras puku -voittoon...mutta ei se mitään.

      Poista