lauantai 13. heinäkuuta 2013

Katselmuksessa kasvatukset

Ei ole tullut juuri kasvatuksia esiteltyä. Ehkä sen takia, että ei ole ollut paljoa esiteltävää. Rikkaruohoja vastaan olen taistellut tuntikausia. Nokkosvedellä olen yrittänyt hävittää myös nauriiden ja punajuurien lehtiä syöviä ötököitä. Nauriit jäivät näiden keltamustien hyppivien pirulaisten leukoihin, mutta punajuurista vielä jokunen sinnittelee. Ja loikkijoita ei ole nyt näkynyt.
Muilta osin alkaa näyttää toiveikkaalta. Avomaankurkut tosin ovat vielä hurjan pieniä, mutta tuloillaan kuitenkin. 

Sieltä voitte yrittää bongailla jotain :)
 
Herrrrne.


Kurpitsa

Peruna kukkii


Kesäkurpitsa on ihan miniskidi, mutta kukkii silti.


Kasvihuoneella on ollut kivoja yllätyksiä siellä täällä, kun viime kesän tomaatinsiemenet ovat oma-aloitteisesti itäneet ympäri kasvihuonetta. Ei olis tarvinut ollenkaan istuttaa uusia taimia.
Papuja ja pinaatteja (jotka muutes tulivat myös viime vuodesta itsekseen) ollaan kasvihuoneelta nautiskeltu. Muihin menee vielä aikaa, mutta tomaatin raakileita näkyy jo.


Tämä tilanne oli 2.7. eli tällä hetkellä näyttää jo paljon paremmalta.


JA huippujuttu tänä kesänä on ollut "keksijä"iskäni rakentama ajastettu kastelujärjestelmä. Oli riemua kerrakseen, kun kytkettiin virrat ja letkusta alkoi roiskua vettä. Nyt sitten armaat kasvit ovat saaneet joka myöhäisilta vartin tujauksen vettä. Mahtavaa!




Vielä vähän kukkia.







Verannalla virkkaillessani ihastelen näitä.





Johan tuli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti