keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Joulun lahjajuttuja

Oijoi, kohta se on joulu ohi...

Tässä vähän joulun käsityölahjoja.

Kaikkia tollasia pikkujuttuja on hurjan kiva tehdä. Kuvassa siis jo aiemmin nähdyt lasinaluset. Sitten on sydämiä, joita laitoin lahjapaketteihin ja lumihiutaleita, myöskin lahjoiksi, helmien kera. On muuten kaikkeist kivoin virkkaustyö nuo lumihiutaleet. Ihan hyvä niin, koska noista pienemmistä versioista on tulossa jotain ja niitä tarvii vielä paljon lisää.









Pitihän näitä korejakin vähän laittaa pakettiin. 
Vaaleanpunainen jäi kotiin lasten ompelukoriksi.



Sitten ompelushommia myös eli koivun lehteä jäljitteleviä peflettejä tein kaksi kpl lahjaksi hyvään kotiin. Ohje oli Suuri Käsityö 6-8/2008 lehdessä. Siinä oli käytetty vihreää pellavaa, mutta se kuulemma saattaa värjätä, niin tein nyt näin, varmuuden vuoksi. Muistaakseni linnunsilmäpisto on nimeltään tuo, jolla lehtiruoti on kirjailtu.


Ja syksyn mittaan esittelemäni virkatut nukenvaatesetit menivät myös lahjoiksi ihanille prinsessoille.

Siinäpä ne tais olla.

Nyt sitten enää nautitaan joulun rippeistä, ja tietysti ihastellaan kaikkia lahjoja ja muistellaan mukavia hetkiä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti