sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kestojoulukalenteri

Monen monta joulua on mennyt niin, että olen pettyneenä todennut, etten taaskaan saanut aikaiseksi tehdä lapsille joulukalenteria itse. Suunnitelmia on ollut ja ehkä sitten valinnan vaikeutta toteutuksessa. Tai sitten vaan muut joulupuuhat ja selitykset.

Mutta nyt olen tämän häpeän välttämässä mitä suuremmalla todennäköisyydellä. Eka joulukalenteri on nimittäin valmis. Kuopus kysyi huolissaan, että ehtiikö toinenkin varmasti valmiiksi. Uskalsin luvata.

Kaikenlaisia vaihtoehtoja on siis tässä vuosien varrella pyörinyt mielessä. Nyt päädyin tikkuaskeihin ja kaurapuuropakettiin. Tähän sain käytettyä joulupapereita, jotka kaipasivat jo vaihtoon.



Jouluaatto tuli lasten toivomuksesta tohon päällimmäiseksi.


Pääsispä jo täyttelemään :)

Tosin tällä hetkellä ajatukset on kaukana joulusta. Syyshommia pusketaan vielä täysillä. Oon tehnyt kurkkupikkelsiä (niitä olikin iso kasa piilossa) ja tomaattimurskaa, sienestänyt hirveät kasat ja pakastanut kasviksia. Ja kaikkee. Lähipäivinä on ehkä myös kokeiltava pihlajanmarjahyytelön tekemistä. 



2 kommenttia:

  1. Jestas, miten hieno joulukalenteri. Nyt sit värkkäämään aamukampaa siihen koska askeja pääsee availemaan :D

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Joo lapset jo kyselivät, että milloin mä sitten täytän noi ;)

    VastaaPoista