perjantai 13. huhtikuuta 2012

Trikoo vs ontelo

Ostin eilen räjähtäneen kasan harmahtavan vihreetä trikookudetta. Illalla sitä kerin ja maltoin olla klo 23 aloittamatta virkkaustyötä, kun tietäähän sen, kuinka siinä olis käynyt. Tyydyin siis vain näkemään unta korin virkkaamisesta. No, nyt on kori valmis.

(kännykkäkamera, argh)

Ajattelin, että tästä tulisi lelukori olohuoneeseen, siksipä valitsin vihreän. Tajusin sitten yöllä (en tiedä olinko unissani vai hereillä), että niin joo eihän lapsilla ole lupaa roudata kassikaupalla leluja alakertaan. Et olispa epäjohdonmukaista sit kuitenkin laittaa iso kori tyhjillään odottelemaan sääntöjen rikkojia. Vähän kankeeta välillä tää ajattelu...

Mutta keksinkin sitten, että tämähän toimii hyvin kesällä, kun tarttee viedä puutarhakeinuun kirjaa ja peittoo ja käsitöitä ja vaikka mitä. Hyvin kulkee kaikki mukana (paitsi kahvi).

(edelleen, argh)


Niin ja siis kumpi on kivempi. Kyl ontelo on. Vaikka kuinka haluisinkin tykätä tästä halvemmasta ja laajemman väriskaalan tarjoavasta versiosta, niin jotenkin en silti pääse fiiliksiin. Vähän se epätasainen värjäystulos ja nuhruinen olemus häiritsee. En kuitenkaan sano, ettenkö ostais tätä vielä joskus...


1 kommentti:

  1. Aaaaivan, ollaan ihan telepaattisia! :) Hieno on, mäkin koklaan tollasta kahvallista! Ja onteloa kans kunhan pääsen vauhtiin.

    VastaaPoista