maanantai 2. huhtikuuta 2012

Missä se ohje olikaan

Käsityölehtien selailu on ihanaa. Kuitenkin vähän vähemmän ihanaa se on silloin, kun mielessä on yksi tietty ohje, lehtiä sata ja korvamerkintöjä neljäsataa. Postit-lappuihin kirjoitetut, sivun yli kurkistelevat ohjeiden nimet toimivat melkein. Samoin Suuri Käsityö -lehden ohjehaku. Mutta melkein ei enää riitä, joten on aika saada muistikirja.
 
Olen aikoinaan taiteellisuuden puuskassani käväissyt Lahden Muotoiluinstituutissa ja valmistanut siellä aivan omin kätösin valtavan muistikirjan. Räikyvän punainen väri ei lainkaan sovi olohuoneen nurkassa vallitsevaan vihreä-ruskea-vaalea -käsityömiljööseen, mutta halusin silti ottaa kirjan käyttöön. Lisäilin vähän aiheisiin sopivia koristuksia, niin vilkaisemalla tietää, kumpi puoli kirjasta sisältää ompelua ja kumpi virkkausta.

Ja taas säästyy aikaa olennaiseen!

Virkkauspuolen koristeeksi laitoin ihan vaan virkattuja kukkasia.


Ompelupuolen kansi on tällainen. 
Harmi, että Erikeepperi vähän näkyy, kun toi kangas oli niin ohut.




1 kommentti: