perjantai 28. heinäkuuta 2017

Metallit vaihtoon

Tässä puolentoista vuoden ajan on virkkaamiset jääneet yhä vähemmälle ja vähemmälle. Viimeksi olen virkannut kunnolla joskus pääsiäisen tienoilla. Virkkuukoukun sijaan tartun mieluummin painonnostotankoon, kahvakuulaan, rekkitankoon tai vaikka hyppynaruun. Aikaa ja kehoa syö ja ravitsee siis urheilu. Ja tässä iässä myös sen kestämiseksi suoritettava jälkihuolto. Ja koska virkkaaminen ei asentonsa vuoksikaan ole ihan parasta mahdollista kehonhuoltoa, niin haikeana tiedotan jääväni toistaiseksi eläkkeelle virkkaajana. Kenties jälkipolvi lähitulevaisuudessa käy lankavarastojeni kimppuun.

Virkkauspostauksia ei siis ole tiedossa, mutta muuta mukavaahan elämä on pullollaan! Niistä edelleenkin silloin tällöin tänne juttuja dokumentoin.

Kesäpäivä alkaa olla lämmin, joten salin kautta rannalle! Ihanaa päivää kaikille! 



keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Vihdoin Juhannusruusua

Jos joku on ollut pitkän linjan projekti, niin tämä keittiön pienen seinän tapetointi. Miten voikin mennä jahkaillessa niin kauan. No, tapetti oli sen verran hintava ja muutenkaan ei viitsis tehdä työtä, joka lopulta meneekin pilalle, niin piti vähän tutkia, että miten päälletapetointi mahtaisi onnistua. Ja onnistuihan se lopulta hyvin! Lukuunottamatta pieniä rouvan aikaansaamia virheitä.


Ennen tapetointia hioin reiät mataliksi ja esiliisteröin seinän. Samalla paikkasin reikien kohdat sanomalehdenpalasilla. Liisterinä käytin vehnäjauho+vesi -seosta. Netissä monet tuskailevat vehnäjauhon paakkuuntumisen kanssa, mutta - kuten marjakiisselinkin suurusteen kanssa - vehnäjauhot kannattaa sekoittaa suoraan kylmään veteen. Tein myös yleisistä ohjeista hieman paksumman version eli 1:8.


Ennen ja jälkeen.


Tapetti on Tapettitalon Juhannusruusu-mallistoa ja ostettu täältä. Tapetti kuuluu 1920-luvun tyyliin eli vähän nyt fuskasin, kun tämä talo on rakennettu vasta 1950. Mutta oli niin nätti.

Nyt on kivempi taas huseerata keittiössä!



sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Mustan valkoinen puoli

Kaikessa tuppaa aina olemaan positiivinenkin puolensa. Ihme kyllä, myös urheilun ikävien sivuvaikutusten seurauksena langetetussa sairaslomassa. Oikea käsi roikkui flegmaattisena kehossa - luojan kiitos suht oikealla paikallaan sentään - mutta vasen toimii onneksi kuten vasenkätisellä aiemminkin. Akuutin vaiheen ohi mentyä sain pikkuhiljaa valmiiksi pieniä sisustusjuttuja.

Takkahuoneesta keväällä poistetusta kirjahyllystä säästettiin alaosa ja siitä tulikin keittiöön aikas kiva senkki. Olipa onni, että olin juuri anopin luona nähnyt tämän vinkin lehdessä (Kotivinkki muistaakseni), koska itse en tällaista olisi tullut ajatelleeksi.

Before

After

Patjaan sattui löytymään Eurokankaasta hyvinkin nopealla etsimisellä kangas, josta heti sanoin: "toi!". Ihan meidän värit. (Taannoin keittiön mattomme oli tämän kanssa identtinen, mutta harmi, ettei sen värit kestäneet käsinpesua.)


Kaverina tässä siis tietenkin taas kalkkimaali. Lipasto muuten lienee juurikin maalipurkissa varoiteltu 30- tai 40-lukulainen, koska jotain siitä puski läpi/maali muuttui vähän kellertäväksi. Eipä se täydellinen ole muutenkaan, mutta riittävän täydellinen koloonsa. Tykkään!!!