sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Hurraa Ä I D I T !

Ihanaa päivää kaikille ja erityisesti äideille!

Koska lapset ovat jo vetäytyneet omiin leikkeihinsä uurastettuaan aamun valmistelujen parissa ja äitiä hemmotellen, niin minäpä istahdan hetkeksi blogin ääreen.

Täällä on taiteiltu viime päivät oikein urakalla. Lapset tekivät mummille ja mummolle taulut äitienpäivälahjaksi.










Sattumoisin sain itsekin tänään lahjaksi taideteoksen. Tuoreiden valkovuokkien, neilikoiden, ruusujen ja morsiushunnun lisäksi keittiössä ilahduttaa hehkeä tulppaanityö.


Lahjoja ja kortteja.


Meidän keittiön seinä on jo ihan täynnä lasten upeita töitä,


 joten tästä tulppaanitaulusta taitaa lähteä uusi kierros jonnekin muualle.


Ps. Loppukevennyksenä kerrottakoon, että innoistuin itsekin piirtelemään lasten kanssa. No, eiks tästä tullut ihan hieno. Ja aikuisten kynähommathan on kuulemma uusi huippusuosittu ilmiö. Oli kyllä hauskaa!



Nauttikaahan äidit kaikesta! <3


2 kommenttia:

  1. Teillä on ihanasti laitettu lasten taiteilut kehyksiin ja esille, taidan napata idean meidänkin kotiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo seinä on kyllä ollut kaikkien suosikki. Eikä noihin taideteoksiin kyllästy. Siitä vaan toteuttamaan :)

      Poista