lauantai 15. huhtikuuta 2017

Pientä puuhailuu ja kevätjuttuu

Niin. Sehän on nyt ihan kevät sitten. Hetki sitten poljettiin tuhattamiljoonaa jätskiautolle ja oltiin aiiiivan jäässä. Kevät. Ihan kaikin päin ja mistä tahansa vinkkelistä ja säätilasta katsottuna ihanaa!

Viime viikonloppuna otettiin työn alle ensimmäiset kylvöt (ehkä vähän myöhässä). Suurista mittasuhteista ollaan tultu hyvin pieneen. Mutta jos nämä onnistuvat, niin näissä on varsin tarpeeksi tomaatintaimia ensi kesään. Ja vähän kesäkukkia kavereina. Innokas tyttöseni kylvi myös pitkät pätkät basilikaa.


Pitää miettiä, jos myöhemmin vielä kylvää jotain, kurkkua ehkä jne..tai sitten vaan heitän kaikki loput suoraan maahan.

Muutama viikko sitten asennettiin jännä juttu ikkunaan:


Tyttäreni sai enoltaan synttärilahjaksi tällaisen Bird Watch -linnunpöntön. Pönttö asennettiin imukupeilla (ja varmistusnarulla) ikkunaan. Pöntöstä tietysti puuttuu takaseinä, joten tirppojen elämää voi seurata sisältäkäsin kurkkaamalla suojapahvin alle. Tosi jännittävää!


Vielä ei ole pöntössä elämää, mutta kovasti toivotaan, että joku söpö tipunen löytää tästä itselleen uuden kodin.

Pääsiäistouhut on myös meneillään. Eilen tehtiin vitsoja tämän päivän reissua varten.






Ja tehtiin myös ekan kerran itse pashaa, koska olemme sen suurkuluttajia.






Huh, että tuli hyvää ja runsaasti.


Seuraavaksi pihahommat, mutta ne saa vielä hetken odottaa, nimittäin nyt on
päästettävä noidat matkaaaaaan!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti