Hypnoottista kasvatusta

On se omituista, miten koukuttavia voivat pienet taimienalut olla. Siis että aikuinen ihminen ravaa niitä silmäilemässä lukemattomia kertoja päivässä. Istuu viereen ja katselee (tuijottaa) yksi kerrallaan. Ja puhaltelee tietenkin, että luihut taimet vahvistuvat. Kummaa meininkiä.

Mutta ne kasvaa silmissä. Se hetki on lyhyt ja hieno, sitä ei voi missata. 

Niiiin pieni.

Vähän varttuneemmat.

Lasten istutuksia.

  

Ihan samoin, kun pihalla sitä pyörii ympyrää ja ihastelee, että on ne vaan hienoja ne tulppaanien alut ja sammaleen sisältä pilkistävät idänsinililjat.

Nämä ovat tulossa ekaa kertaa, kait näistä tulppaaneja tulee.
Muistaakseni sellaisia istuttelin viime vuonna. Jännää!

Ja jos uudelleen kävelee, niin saattaa huomata jotain, mitä ei äsken vielä nähnyt. Joten sitä sit kävelee...ja kävelee...ja kävelee.

Se on sitä...kevättä <3