lauantai 17. toukokuuta 2014

Kyynärpäitä myöten väreissä

Aika hillittyjä ovat käsityöihmiset valtavan alen äärellä. Paitsi minä. Mitä muuta voi olettaa, jos silmissä vilkkuu -70% -70% -70% ! Mummot rupes kilometrin pituisessa jonossa juttelemaan, että juu taidat tykätä käsitöistä ja oho, rouvalta tippui muutama kerä. Eikä niitä nyt niiiin kauheesti ollut. Vai?


Piti silti äkkiseltään järjestellä langat uusiks, koska - kuten ylemmästä kuvasta näkyy - niitä oli jo aiemminkin sullottuna lipaston alle. Nyt niistä tuli vähän sisustuselementti.


Muutamia suunnitelmia on jo noista langoista, kunhan vaan sais aiemmat työt vietyä sisulla loppuun.

Väriterapiaa oli myös muussa muodossa tänään. Maalasin nimittäin puutarhakalusteet maalilla, jonka sävy oli nimeltään vaahtokarkki. Vähänks ihana!

Ei muuta kuin hemaisevaa viikonlopun jatkoa!


1 kommentti: