perjantai 6. syyskuuta 2013

Pöllö-pitsi-tyyny

Nyt oli taas käsitöiden tekemisestä rentous ja nautiskelu kaukana. Kaksi tuntia täyttä työtä ja tuskanhikeä. Tavoitteena oli, että kätteni taidonnäyte olisi lopulta edes jollainlailla kasassa ja kelpo lahjaksi annettavaksi. No, kasaan tuli...


Virkattu puoli


Ja toinen puoli

Kyllä mä henk.koht. suosisin tuota pöllöpuolta, koska harmittaa niin, että virkkauspuoli on ihan vinksallaan. Se johtuu siitä, että tyynynpäällistä oli pari-kolme senttiä liikaa (mun mittausvirhe) ja jouduin asettelemaan sen jotenkuten. JA kaikista kauheinta oli se, että kulmat olivat ketun kuonon muotoiset. En tajuu, ohjeen mukaan on ihan jämptisti tehty. Höh.

Mutta suuri plussa siitä, että sain piilovetskarin oikein nätisti ommeltua vaikka virkkauspuoli oli niin paksu, ettei paininjalan alle meinannut mahtua.

No, nyt sitten harmittaa, että mulla on näitä tyynynpäällisiä lisääkin - koska on niin mahdottoman mukava malli virkata - ja ei voisi vähempää innostaa aloittaa uudelleen samaa showta.



Mutta siis malli on Modasta 4/2007. Ohuemmalla langalla tehdessä noita kuvioita tulee kaksi kertaa. Nättihän se on, mutta kulmien mysteeri täytyis ratkaista...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti