tiistai 2. heinäkuuta 2013

Pätkä Helminauhaa ja kori

Pyöreiden mattojen tulvassa ajattelin tehdä ihan suoran maton ja myös uudesta materiaalista. Ostin siis (jo syksyllä) moppilankaa yhden "sukkulan" ja ryhdyin virkkaamaan Kauhavan Kangasaitan Helminauha-nimistä mattoa, jonka ohjeen sain jo viime kesänä Lieksan Käsityöpuodista.

Moppilanka oli ihanan pehmeää, mutta ärsyttävää oli, kun se meni jatkuvasti kippuralle. Olis varmaan pitänyt keriä ennen aloittamista. Homma oli siis tosi hidasta, kun piti koko ajan pyöritellä kierteet auki.

Sitten kävi niin, että lanka loppui, kuten usein käy. Mutta tällä kertaa en saanutkaan samaa lankaa lisää, väri ei kertakaikkiaan täsmännyt, uudempi erä ja jotain sellasta. Matto oli pahasti kesken ja mietin, että mitä tehdä. Eipä ollut oikein mitään järkevää vaihtoehtoa, mutta päädyin purkamaan niin, että on symmetrinen. Kyllä tuli tyhmä tynkä. Mutta ehkä tämä kelpaa edes ulkohuussin lattialle.

Ennen
Jälkeen
(Ja maton väri oli?! Ehkä toi oikeanpuoleinen on lähempänä totuutta. En jaksanut säädellä Gimpissä.)

Meni muuten viime metreillä myös koukku poikki, kun virittelin piilosilmukoita maton ympäri, hups.


Nyt olen toiveikkain mielin tekemässä uutta versiota ontelokuteesta.


Moppilangan jämästä sain tehtyä vielä yhden korin vaikka juurikin sinne ulkohuussiin varapaperia varten.


Ohje: Suuri Käsityö 1/2012


Sellasta kaikkee. Huomenna sitten koukut lähtevät taas hetkeksi reissuun :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti