lauantai 6. huhtikuuta 2013

Multasotkua

Tänään riitti energiaa yhteen sun toiseen puuhaan. Matoista näki, että ainakin multaa oli käytetty. Kylvettiin lasten kanssa ensimmäiset siemenet. En ollut edes varma, onko mulla mitään jäljellä. Olihan niitä onneks.

Olin taas armottoman myöhässä orvokkien kanssa, joten en laittanut niitä ollenkaan, harmi. Muutenkin laitoin todella laiskalla kädellä eli ihan vaan ne tarpellisimmat. Enkä edes muistanut, pitikö kurkkuja tai papuja vielä kylvää. Kylvin silti. On se jännä, kuinka vaikeeta on joskus kesken homman lähteä jotain asiaa tarkistamaan. Mieluummin sitten vaan tekee, kävi miten kävi.

 

Lapset laittoivat lisäksi oman yrttilaatikkonsa. En yhtään puuttunut siihen puuhaan. Touhukkaasta meiningistä kertoi esim. kysymys "saiko tän koko pussin laittaa?". 


Pelargoniat selvisivät talvesta hyvin. Osahan oli talvehtimassa, osa ei. Yksikään ei kuollut, wow (ps. naapurin mummolta kuoli). Hereillä olleet versiot tekivät ekat kukat jo helmikuun puolessa välissä.


Kaikki saivat tänään uutta multaa ja pistokkaitakin oli jo istutettavaksi. 

 

Kyl vaan tässä kesä jo käy mielessä. Ja aamukahvi verannalla pelargonien katveessa...satoi tai paistoi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti