sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Super-sieni

Ei voi ihan sanoa, että nyt se on valmis, koska peittohan tästä piti tulla. Mutta peittoa siitä ei tule eli valmis sinäänsä ja jo annettukin veljelle lahjaksi. Tästä tuli siis insinöörin tietokoneellaistumispeitto jaloille. Tai päiväpeiton koriste. Tai matto.

Huoh. Pääasia, että tuli jotain ja näyttää se kyllä mun mielestä kivalta ja päässä alkaa hauskasti pimpottaa se Super Marion musiikki. Pääsispä pelaamaan!





Kokoa on tosiaan pienen maton verran.

Idea ja pikselikaavio täältä. Lankoina Novitan Miami ja valkoisessa ihan puuvillalanka kaksinkerroin.

Minä virkkasin neliöt ja sisko kiinnitti ne toisiinsa. Puoli vuorokautta ennen h-hetkeä saatiin homma glögin äärellä valmiiksi. Yllättävän paljon tollaseenkin simppeliin ilmestykseen menee aikaa. Seuraavaksi jotain pienempää ja nopeampaa, huh.





maanantai 10. marraskuuta 2014

Tassukynsikkäät

Kyl vaan tuli karhumaisen muhkeat ja pehmeät kynsikkäät omalle iskä-kullalle isänpäivälahjaksi.


Suomenkielistä ohjetta en taaskaan oikein löytänyt, mutta kyllä tästäkin ihan hyvin selkoa sai. Oli mukavaa, kun tein molempia kätösiä samaan aikaan, niin yhden valmistuttua, tuli toinenkin valmiiksi.

Koukkuna 5mm ja lankana TeeTeen Baleno. Siinä on vaan 36% villaa, koska nämä paljon kokeneet kädet aistivat erittäin herkästi villan pistelyä eikä kotikuntani lankakaupasta löytynyt tuossa vahvuudessa mitään turvallisen pehmeää villaisampaa. Kyllä noillakin tarkenee, sen mitä tollasilla vajailla nyt on tarkoitus tarjetakin.






maanantai 3. marraskuuta 2014

Kortteja




























Välipalakori

Huh heijaa, oon ihan jumissa edelleenkin mun palojen kanssa. Mutta kohta näette, mitä niistä tulee...

Yhden korin sain virkattua perjantaina. Samanlaisen tein kesälläkin lahjaksi. Näitä on musta niin mukava antaa.




Malli on Kauhavan Kangasaitan Asteri-kori ja ohje löytyy täältä.